sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Banaanisandwich

Yritän kovasti kannustaa poikaamme syömään tuoreita kasviksia, ja erityisesti hedelmiä. Välillä hän suostuu syömään jonkun mandariinin tai ananasviipaleen, ja sitten mennään ilman hedelmiä taas pari kuukautta.  Nyt oli jääkaappiin jäänyt muutama jo aika mustunut banaani, ja niistä tein "arkikaakuksi", kuten äitin sanoisi, banaanikakun. Tällä ohjeella tulikin todella mehevää kakkua, joten laitanpa ohjeen tänne talteen ja ehkä joku teistäkin innostuu sitä kokeilemaan :) Alkuperäinen ohje täältä, mutta jätin tällä kertaa tuon muruseoksen pois, ja hyvää oli ilmankin! Minulla on desimitta, jossa on myös amerikkalaiset tilavuusmitat, mutta muuntelin tähän noita mittoja meidän keittiöihin sopivaksi. Ja tämä kyllä on kakku, jota voisi tarjota vaikka lasten synttäreilläkin.

Kokeilin tehdä banaanikakusta "leipiä" levittämällä Nutellaa väliin, aika nam! Tosin, ei se meidän poika syö edes banaanikakkua, mutta onneksi äiti syö :)


Melkoisen mehevä banaanikakku
1 muna
1,8dl sokeria
100g margariinia
1tl vaniljasokeria
vajaa desi piimää tai jogurttia
2 kypsää banaania
reilu 3,5dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta
1tl kanelia
Sekoita isossa kulhossa muna, sokeri ja vaniljasokeri. Lisää voi ja sekoita, kunnes se on tasaista. Lisää joukkoon piimä ja haarukalla hienonnetut banaanit. 
Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää taikinaan. Voitele kakkuvuoka, ja paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Hyvä idea lastenjuhliin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet lapset tykkää banaanista, ja luulen, että tämä voisi kyllä olla mieleen :)

      Poista