lauantai 17. toukokuuta 2014

Vauvanhuoneesta taaperon leikkihuoneeksi


Vaikka kuinka vaalin pojan vauva-aikaa, tuli väistämättä eteen tarve uusille huonekaluille ja järjestelylle. Hieman haikein mielin kevään aikana olen tuumaillut ja huonetta järjestellyt. Muuttaessamme taloon V oli vielä maha-asukki, ja tuolloin tapetoimme huoneen seinät aika neutraaleilla tapeteilla. Onneksi, sillä leluissa sitä väriä riittäkin :) En ole erityisen minimalistinen sisustaja, mutta kyllä tänne lastenhuoneeseen on välillä hurja astua.

Keräsin kaikki hyllyn ja kaapin lelut eteiseen, ja moni vauvaisempi lelu siirtyi odottelemaan jatkopaikkaa. Pojan huoneessa on kolme ovellista komeroa, joista yksi on lelujen käytössä...
Muuten lelut päätyivät pääosin takaisin Ikean Expedit-hyllyyn.

 Tällä hetkellä huoneessa näyttää tältä. Juuri kehaisin miehelle, että nyt taitaa olla kaikki keskeneräinen tätä huonetta varten valmiina, ja samaan hengenvetoon aloin tehdä listaa uusista muutoksista :)Huoneessa on nyt valtaosa kalusteista Ikeasta: hylly, sänky, pöytä ja tuolit. Lisäksi liitutaulu ja tuon ylemmän kuvan seinähylly ja lehtiteline ovat Ikeasta. Ja ihan käytännön syistä: olivat paljon halvempia, ja ei haittaa vaikka käytössä kolhiintuu. Seinällä komeilee myös tuo ihana työkalutaulu, pidän siitä jopa enemmän kuin ennen :)

Mutta vielä on haaveissa tekstiilejä, ainakin matto ja päiväpeitto. Ensin ajattelin keltaista, sitten petroolin sävyjä, ja nyt mies ehdotti vihreää. V on ehkä koulussa, ennen kuin saamme tämän päätettyä :) Verhotangon haluaisin vaihtaa, ja täytyy miettiä, pitääkö tuo Design House Stockholmin ihana valaisin ripustaa seinälle koukkuun. Hyllyn päälle en sitä uskalla laittaa... Valaisimen viereen on tulossa {ehkä} vielä eräs kehystysprojekti, sitten joskus.

Aurinkoista viikonloppua, täällä toivottavasti saadaan tehtyä pihahommia :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti