keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pullaa tikussa


Olen jalostanut ihanien asioiden (lue tavaroiden ja esineiden) säilytysvimmani askartelutarvikkeiden hamstraamisen lisäksi laajasti koskemaan myös leivontaa. Niinpä näitä pops-tikkuja on muutama pussi odottamassa sitä oikeaa päivää. No, nyt olen aloittanut tavaroiden karsimisprojektin, ja muutama tikku pääsi jo käyttöön. Ja onhan nämä aika somia: minikokoiset, kuorrutetut puustipopsit :)

Nämä oli nopea ja helppo tehdä, aikaa ei mennyt enempää kuin pullien leipomiseen yleensäkin. Seuraaviin (lapsi)painotteisiin juhliin taidan leipoa näitä.
Mutta siis, ohjeistusta lyhykäisyydessään:

- tee haluamasi kokoinen pullataikina (24kpl minipuusteja tulee pienestäkin taikinasta, samalla vaivallahan tekee sitten tavallistakin pullaa...)
- kauli kohonnut taikina ohueksi levyksi, ja levitä voita, sokeria ja kanelia aivan oman maun mukaan (hillo, suklaalevite tai tuorejuustokin voisi olla aika hyvää)
- kääri rullaksi, ja leikkaa pieniksi paloiksi
- asettele palaset voideltuun minimuffinivuokaan, ja kohota
- paista 220 asteessa noin 7 minuuttia (kannattaa seurailla tarkasti...)


Omia puustipopsejani en voidellut ollenkaan, nämä ovat siis munattomia. Siksi kokeilin ihan tomusokerikuorrutetta koristeeksi, tuli mielestäni mukavan näköisiä näinkin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti