lauantai 1. maaliskuuta 2014

Terveisiä lomalta!

Täällä on kuluva viikko talvilomailtu melko rauhallisissa merkeissä. Loman alkuun V meni mummolaan lomailemaan, ja me aikuiset lähdimme Helsinkiin kolmeksi yöksi. Ihana irtiotto arkeen: kävimme Tavastialla, syömässä (useasti :) ), vierailimme ystävien luona, kävimme elokuvissa ja piipahdimme Ateneumissa. Jälkimmäinen oli kyllä melko turha reissu, kun uutta näyttelyä juuri kasailtiin. Muutamassa liikkessäkin ehdimme käydä, ja niinpä pääsin ensimmäisen kerran tutustumaan Granit -liikkeenkin tarjontaan. Monet liikkeen tuotteista on tuttuja lehdistä ja blogimaailmasta, mutta olipa kiva päästä itsekin niitä hypistelemään. Paljon kaikkea kivaa, mutta en nyt vielä ollut täysin myyty... Ehkä hyvä niin :)

Muutaman päivän vietimme myös mökillä, ja välissä olemme olleet kotosalla. Pihalla olemme tehneet hommia parina päivänä, ja kaksi isoa peräkärryllistä risuja on jo saatu pihalta karsittua. Meillä on siis monenlaista pöheikköä tuolla puutarhassa. Ja vaikka järki sanoo, että maaliskuun ensimmäisenä päivänä ei vielä kannata kauheasti kukkapenkkejä kuopsutella, niin kylläpä sormia syyhyttää :) Ensimmäiset sipulikukat pilkistelevät mullan alta, ja niitä piti peitellä havuilla. Toivottavasti eivät kaikki palellu ennen aikojaan.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti