perjantai 24. tammikuuta 2014

Perjantaipurtavaa

 Muutama kesä sitten (onko siitä oikeasti jo kohta kolme vuotta...) olimme ystävieni kanssa muutaman päivän Barcelonassa. Odotin silloin Pikkumiestä, ja olo oli kovin turpe matkan ajan. Eräässä kahvilassa söimme aivan ihanaa foccaccialeipää, jonka täytteenä oli sipulia ja briejuustoa.  Olen muutaman kerran kokeillut tehdä vastaavaa, mutta en kyllä ole ihan yhtä upeaan makuyhdistelmään vielä päässyt.
  

Brie- & punasipulifoccaccia
(piirakkavuoallinen)


2 dl vettä
2/3 pss kuivahiivaa
2 rkl öljyä
2 dl hiivaleipäjauhoja
n. 3 dl vehnäjauhoja

2-3 punasipulia
oliiviöljyä
2-3 rkl balsamicoa
sokeria maun mukaan

brie
(suolaa)
rosmariinia

Sekoita kuivahiiva jauhoihin, ja lisää + 42-asteinen vesi. Alusta ja lisää samalla öljy.
Kohota taikina kaksinkertaiseksi liinan alla.

Laita piirasvuokaan leivinpaperi, ja levitä kohonnut taikina paperin päälle. Anna kohota vielä puoli tuntia.

Pilko punasipulit suikaleiksi. Kuullota sipulit pannulla öljyssä, ja lisää lopuksi balsamico ja ripaus sokeria. Sekoittele välillä (olen polttanut sipulit useamman kuin kerran).

Painele sormella leipään koloja, ja lorottele päälle oliiviöljyä oman maun ja omantunnon mukaan. Lisäsin itse päälle vähän sormisuolaa, vaikka brie onkin suolaista. Levitä leivälle haudutetut sipulit ja juustoviipaleet. Itse laitoin vajaan paketin juustoa.

Mausta halutessasi rosmariinilla, ja paista leipää 200 asteessa 15-20 minuuttia.



Tein tätä iltana eräänä iltapalaksi, kun ajattelin saavani Pikkumiehenkin syömään juustoa. Ei maistanut palaakaan, äidille kyllä maistui. Ja tämä toimii punaviinilasillisen seurana mainiosti :)

Hyvää viikonloppua sinulle!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti